
Taustaa
Mun Vuoro! – Lasten osallisuus luontevaksi osaksi järjestöjen jokapäiväistä toimintaa ja toiminnansuunnittelua!
Mun Vuoro! on valtakunnallinen lasten osallisuushanke, jonka tavoitteena on edistää 6-12-vuotiaiden lasten osallisuutta järjestöissä ja yhteiskunnassa. Lasten osallisuutta edistetään kehittämällä lapsille uusia Internet-pohjaisia vaikuttamiskanavia, kouluttamalla järjestöissä toimivia aikuisia ja tiedottamalla lasten osallisuuden kehittymisestä järjestöissä. Hanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö ja sen toteuttavat kahdeksan suomalaista lasten ja nuorten järjestöä.
Hankkeessa mukana olevat järjestöt ovat tehneet vuosikymmeniä tiivistä yhteistyötä.
1997–1998 Toteutettiin lasten osallisuuden lisäämiseksi Kuunnelkaa meitä -kampanja, jossa koottiin lapsia eri puolilta Suomea keskustelemaan päättäjien kanssa lasta koskevista asioista.
2000−2001 Toteutettiin Lasten kaupunki -hanke. Siinä tehtiin kotisivut, jossa alle 12-vuotiaat lapset saattoivat suunnitella oman kaupungin sekä tehdä mm. aloitteita päättäjille.
2006–2008 Toteutetussa Kuunnelkaa meitä -hankkeessa keskityttiin lasten osallisuuden parantamiseen järjestöjen kerhotoiminnassa ja näitä kokemuksia hyödynnetään Mun Vuoro! -hankkeessa.











