Archive for the ‘Ehdotus’ Category

Lasten toiveviikko

tiistai, marraskuu 23rd, 2010

Maanantai aamuna teimme aloitelaatikon lapsille ja
viikon toiminnat teimme lasten toiveiden mukaan.
Maanantaina haimme kaupasta tyhjiä laatikoita ja lapset tekivät niistä koteja, lentokoneita avaruuskoneita ja pommikoneita.
Leikimme myös ryhmäleikkejä ja lapset lähtivät tosi mukavasti mukaan ja aikuisilla oli tosi kivaa myös. Tiistaina iltapäivällä sali oli vapaa ja toive oli ett olis vapaata liikuntaa, no se toteutettiin. Keskiviikkona oli sählyharkat ja loppuvikko meni ulkoilun merkeissä.
Muutenkin otamme ip-toiminnassa huomioon lasten toiveet ja toteutamme aina , kun se on mahdollista. Useimmiten toive on on helppo sujauttaa päivän toimintoihin.
Lapsethan ovat se syy miksi olemme töissä ja tärkeintä on , että lapsi kokee olonsa turvalliseksi.

Kerhon uutislehti

tiistai, marraskuu 23rd, 2010

Kansallisen Lastenliiton iltapäiväkerhossa Laakavuoren kumppanuustalolla lapset tekevät itse uutislehteä kerhon tapahtumista. Joka kuukausi on muutama lapsi toimitusvuorossa ja he yhdessä ohjaajan kanssa suunnittelevat lehden sisällön. Lehden alussa esitellään toimittajat ja sen jälkeen kerrotaan, mitä kerhossa on sen kuukauden aikana tehty. Lehdessä on myös haastattelu-osuus, johon on haastateltu ohjaajia ja harjoittelijoita (saavat itse valita haastateltavan). Lapset myös ottavat valokuvia lehteen. Loppuun tulee aina ohjaajien terveiset, jos on jotain tiedotettavaa asiaa.

Lapset mukana joulumarkkinoiden suunnittelussa ja toteutuksessa

torstai, marraskuu 18th, 2010

Lasten kansantanssiryhmät osallistuivat paikallisyhdistyksen joulumarkkinoiden suunnitteluun ja ovat mukana järjestämässä sitä.

Suunnittelu aloitettiin miettimällä yhdessä, mitä tehtäviä markkinoiden järjestämisessä on. Tämän jälkeen lapset saivat piirtää tai kirjoittaa lapulle, miten mieluiten haluaisivat olla markkinoilla avuksi. Tämän perusteella jaettiin ryhmät (esim. makkaranpaistajat, buffetissa olijat, arpojen myyjät). Lasten toiveiden mukaan jaetut ryhmät miettivät pienryhmisään tehtävissä huomioitavia asioita, kuten kuka tekee mitäkin, mitä maksaa, miten käyttäydytään jne. Aikuinen ohjaaja johti pienryhmäkeskustelua ja kirjasi ajatukset ylös. Lopuksi käytiin yhdessä läpi ryhmien tehtävät: mitä teette, kuka tekee mitäkin, miten teette jne.

Lapset olivat innolla mukana suunnittelussa ja jäivät odottamaan joulumyyjäisten toteuttamista yhteisvoimin. Markkinoista saatu tuotto käytetään matkaan Barnlek tapahtumaan Tanskaan!

IPPE-lasten unelmien iltapäiväkerho

tiistai, marraskuu 16th, 2010

Kakskerran iltapäiväkerholaiset jakoivat asiantuntijuuttaan toimiston neideille kertoessaan, millainen olisi täydellinen, unelmien iltapäiväkerho. Unelmien iltapäiväkerhossa olisi muun muassa oma läksyjentekotila, uimahalli, enemmän leluja ja siellä saisi urheilla niin paljon kun jaksaa. Lasten toiveiden pohjalta luvattiin lähteä ensi vuoden iltapäiväkerhotoimintaa suunnittelemaan.

Pirkanmaan lastenliitto suunnitelee kerhot lasten toiveiden mukaan

tiistai, marraskuu 9th, 2010

Pirkanmaan Lastenliitto ottaa kerhoja suunnitellessaan lasten mielipiteet huomioon. Ennen kerhojen alkua kotiin lähetetään sähköposti, jossa toiveet ja ideat toivotetaan tervetulleiksi! mm. Kokkikerhoihin voi tuoda omia reseptejään. Ohjaajat suunnittelevat jokaisen kerhon toiminnan etukäteen, mutta esimerkiksi liikuntakerhossa suunnitelmat ovat menneet useinkin täysin uusiksi lasten toiveiden mukaan. Myös kerhojen sijaintien suhteen toiveita otetaan vastaan.

Lapset sopivat yhteiset säännöt syyslomaleirille

tiistai, lokakuu 26th, 2010

Keski-Suomen Lastenliitto järjesti syysloman seikkailuleirin Tyyppälässä 18. – 20.10.2010. Leirin aluksi lapset saivat itse sopia leirisäännöt, joita leirin aikana noudatettiin. Kaikki lasten sopimat säännöt olivat kieltoja esim. rantaan ei saa mennä, ketään ei saa kiusata, ei saa kiroilla jne. Toteutimmekin sääntöjen tekemisen kahdessa osassa, jotta leiri ei olisi täynnä kieltoja.
Ensin lapset saivat itse miettiä säännöt ja sen jälkeen ne käännettiin myönteiseksi. Olikin mukavaa seurata lasten pohdintaa siitä mitä SAA tehdä ja miten SAA toimia. Säännöt kääntyivät salliviksi esim. rantaan saa mennä vain aikuisen kanssa, ollaan kavereita kaikkien kanssa, puhutaan toisille kauniisti :)

Lapset osallistuvat esitysohjelman suunnitteluun

perjantai, lokakuu 8th, 2010

Aloitimme taas syksyllä kerhoilut ja olen ruvennut miettimään pikkujoulujen tanssiojelmaa. Harjoittelimme pienen tanssin, jonka lapset oppivat nopeasti. Kysyinkin sitten heiltä, haluavatko he tämän tanssin pikkujoulujen ohjelmaan. Vastaus oli, että haluavat. Kyllä se esityksessäkin varmasti näkyy, että tanssi on mieluisa.

Lapset piirustuskilpailun raatina

keskiviikko, lokakuu 6th, 2010

Pioneereilla oli lastentapahtuma KIMPPA 2010 Hämeenlinnassa 2.-3.10. Siellä monenmoisen tapahtuman lomassa oli lasten piirustuskilpailun töistä koottu näyttely. Kilpailutöiden aiheena oli “Minun maailmani”. Pioneerit olivat kerhoista ja leireiltä lähettäneet kisaan 163 työtä kevään ja kesän aikana. Kimppa-tapahtuman lapset saivat toimia arvosteluraatina ja äänestää viidestä sarjasta mieluisimmat tuotokset. Suuren raadin mielipiteen mukaisesti voittaneet työt palkitaan, kunhan tulosten laskenta valmistuu!

Sarjakuvia lastenoikeuksista ja lasten vaikuttamismahdollisuuksista

tiistai, lokakuu 5th, 2010

Pioneerien Ystävyysleirin sarjakuvapisteessä pohdittiin mm. lasten oikeuksiin liittyviä asioita ja sitä, miten lapset voivat vaikuttaa omiin asioihinsa. Pohdintojen jälkeen lapset valmistivat yhteisvoimin sarjakuvia, jotka asetettiin näytteille muiden leiriläisten ihailtaviksi.

Diskot hoituivat yhteistyöllä

tiistai, lokakuu 5th, 2010

Leirin aikana järjestettiin kaksi kertaa myös disko. Diskon järjestelyistä vastasivat leirin nuoret ohjaajat. Musiikkivalinnat diskoiltoihin tehtiin leiriläisten ja nuorten ohjaajien toimesta.