Archive for elokuu, 2011

Lapset mukaan kerhojen suunnitteluun ja toteutukseen

keskiviikko, elokuu 31st, 2011

Mun Vuoro! -hanke kannustaa ohjaajia huomioimaan lasten mielipiteitä syksyllä alkavien kerhojen suunnittelussa ja toteutuksessa. Lasten mielipiteitä voi huomioida helposti esimerkiksi menetelmien avulla. Mielipiteiden kuuntelemisen menetelmiä löydät esimerkiksi hankkeen ohjaajan materiaaleista http://www.munvuoro.fi/materiaalit/ohjaajan-materiaalit/ ja materiaalipankista http://www.munvuoro.fi/materiaalit/materiaalipankki/.

Mun Vuoro! -hanke haastaa lasten kanssa toimivat kokeilemaan yhtä uutta osallisuusmenetelmää omassa toiminnassaan syksyn aikana.

Käpäläkolo

tiistai, elokuu 30th, 2011

Kuusela

tiistai, elokuu 30th, 2011

Majanrakennuskilpailun satoa valokuvanäyttelynä

tiistai, elokuu 30th, 2011


Valtakunnallisen Majanrakennuskilpailun satoa on nähtävillä syyskuun ajan kiertävänä valokuvanäyttelynä. Näyttely koostuu kilpailuun kesän ja syksyn aikana osallistuneista valokuvista ja majoihin liittyvistä tarinoista.

Valloittavan Majanrakennuskilpailun satoa -valokuvanäyttelyn avajaisia vietetään 3.9. klo 13-15 Suomen rakennustaiteen museon teltassa (Kasarmikatu 24, Helsinki). Avajaisissa on nähtävää ja koettavaa koko perheelle.

Majanrakennuskilpailu on saavuttanut suuren suosion. Kuvia kilpailuun on lähetetty lähes sadasta majasta ympäri Suomen. Majat ovat taidonnäytteitä mielikuvituksesta ja yhteistyöstä. Majanrakennuskilpailun idea on lähtenyt lapsilta itseltään ja kilpailu on toteutettu lasten toiveiden mukaan. Kilpailuun voi osallistua 15.9. saakka, ja se huipentuu 16.-28.9., jolloin kilpailun nettisivuilla äänestetään finalistit. Tuomaristo valitsee ja palkitsee voittajat 30.9.

Näyttely avoinna näyttelypaikan aukioloaikojen puitteissa:

3.-11.9. Suomen rakennustaiteen museon teltta (Kasarmikatu 1, Helsinki)
14.-28.9. Allianssin Nuorisotiedon kirjasto (Asemapäällikönkatu 1, Helsinki)

Kaikki kilpailuun osallistuneet majat ovat nähtävillä myös kilpailun nettisivuilla osoitteessa: www.munvuoro.fi/majanrakennuskilpailu.

Lisätietoja
Hanna Falck Mun Vuoro! -hanke, projektipäällikkö
Gsm: 050 592 0322
hanna.falck@kalevannuoret.fi

Aaron ja Aten maja

maanantai, elokuu 29th, 2011

Naurutalo

maanantai, elokuu 29th, 2011

Osallisuuden perusteet – verkkokurssi 5.-16.9.2011

tiistai, elokuu 23rd, 2011

Mun Vuoro! –lasten osallisuushanke järjestää Osallisuuden perusteet -verkkokurssin 5.-16.9. (viikkojen 36 ja 37 arkipäivät). Verkkokurssilla tutustutaan osallisuuteen, sen tarjoamiin mahdollisuuksiin ja menetelmiin pienten päivittäisten tehtävien avulla.

Kurssi tarjoaa lapsi- ja nuorisoryhmiä ohjaaville sekä järjestöissä toimiville työkaluja ja näkökulmia osallistamiseen oman työn tueksi. Kurssi soveltuu myös nuorille ohjaajille. Tehtävät suoritetaan itsenäisesti verkkoympäristössä (Moodle) eikä siten ole sidottu tiettyyn kellonaikaan tai paikkaan. Kurssilla tuotetaan lyhyitä kirjallisia pohdintoja ja yhteisiä keskusteluja sekä tutustutaan osallistaviin menetelmiin.

Jokaiselle kurssipäivälle on oma teemansa, johon kuuluu pieni tehtävä. Päivittäin julkaistavia tehtäviä voi suorittaa kahden vuorokauden sisällä tehtävän julkaisusta. Palautetut tehtävät ”arvostellaan” suoritetuiksi.

Kurssin kokonaispituus kymmenen kurssipäivän aikana on yhteensä noin 8-12 tuntia eli päivässä noin tunnin.

Kurssin suorittamisesta myönnetään todistus.

Kurssi tarjotaan maksuttomana Mun Vuoro! -hankketta toteuttavien järjestöjen toiminnassa mukana oleville. Mikäli kurssille ilmoittautuu runsaasti järjestöjen ulkopuolisia kurssilaisia peritään heiltä max 50 €/osallistuja. Tilanne osallistumismaksusta päivitetään syksyllä.

Lähde mukaan keräämään eväitä osallistamiseen ja lasten mielipiteiden huomioimiseen!

Ilmoittautumiset (viimeistään 26.8.) ja tiedustelut,

Hanna Falck

Mun Vuoro! -hanke, projektipäällikkö
Puh: 050 592 0322
hanna.falck@kalevannuoret.fi


Kujatien maja

tiistai, elokuu 23rd, 2011

Tukikohta

maanantai, elokuu 22nd, 2011

Hyppytorni

keskiviikko, elokuu 17th, 2011