Leirikylät vastasivat päivystysvuoroista. Päivystävän ohjaajan lisäksi kylät valitsivat vuorotellen keskuudestaan päivystävän leiriläisen. Päivystävän leiriläisen tehtäviin kuului mm. siisteystarkastus yhdessä päivystävän ohjaajan kanssa telttakylissä ja huoneissa, toimintojen alkamisesta ilmoittaminen pilliä puhaltaen jne.
Archive for lokakuu, 2010
Lapset mukana päivystäjinä
tiistai, lokakuu 5th, 2010Yhdessä suunnitellaan syksyn ohjelma
maanantai, lokakuu 4th, 2010Syksyn ensimmäinen kerhokerta Jyrkkälän monitoimitalolla oli täynnä odotusta ja innostusta. Ensimmäisellä kerhokerralla lapset saivat itse päättää tulevan puolen vuoden ohjelman. Kaikki saivat heitellä ideoita mitä haluaisivat kerhossa tehdä. Näistä ajatuksista sitten, äänestettiin ne kaikkein suosituimmat. Nyt kaikki pääsivät vaikuttamaan kerhon ohjelmaan, ja varmasti on tulossa monipuolinen puolivuotinen.
pellehyppykilpailussa kaikki mukana
maanantai, lokakuu 4th, 2010Kesäleirillä pellehyppykilpailu on odotettu ohjelmanumero. Kaikki saavat osallistua jollei hyppäämään niin sitten maskeerausryhmään ja kaikkein pienimille on varattu tärkeä tehtävä kilpailun tuomaristona. Osa “pelleistä” hyppii laiturilta ja rohkeimmat (isoimmat) Aina-laivan kannelta. Pienten porukka istuu kauempana veneessä tarkaten hyppääjiä ja tuomaroivat näyttämällä hypyn jälkeen iloista tai surullista naamaa arviointi lapuistaan. Pellehyppy kisoissa on tuomaristolla suuri rooli ja onkin hienoa, kun saa kuulua niihin leirin pienimpiin ja pääsee näin tärkeään tehtävään.
Ystävyysleirillä sovittiin yhdessä säännöistä.
maanantai, lokakuu 4th, 2010Viime kesän kansainvälisellä SDPL:n Ystävyysleirillä, jota vietettiin ” Yhdessä turvassa”-teeman alla, olivat lapset aktiivisesti mukana leiriohjelman kulussa. Leiriä valmisteltaessa huomioitiin edellisen kesän leiriläisiltä saadut palautteet ja toiveet. Aluksi leiriläiset keskustelivat pienissä ryhmissä leirin säännöistä ja niiden merkityksestä. Yhdessä läpikäydyt säännöt kirjattiin suurelle pahville, joka kiinnitettiin leirin ilmoitustaululle näkyvälle paikalle. Sääntöpahvin viereen kiinnitettiin kynä ja kaikki leirillä olijat, niin lapset kuin aikuisetkin – mikäli hyväksyivät yhteisesti sovitut säännöt – kävivät vahvistamassa ne omalla allekirjoituksellaan. Säännöt allekirjoituksineen olivat näkyvillä koko leirin ajan.
Mummon kanssa pullia leipomaan
maanantai, lokakuu 4th, 2010Mummolaleirillä lapset pääsivät itse tekemään monia meille aikuisille tuttuja perinnetaitoja. Leirille saapui vieraaksi mummo, jonka avustuksella lapset saivat oppia leipomaan Pullia. Pullan paistotalkoissa tuloksena oli kasapäin kuumia pikkupullia , jotka sitten maistuivat ihan itse tehtyinä päljon paremmilta kuin mitkään pullat ikinä.
Leiriteatterin käsikirjoitukset syntyivät yhteisvoimin
perjantai, lokakuu 1st, 2010Teatteripisteessä lapset työstivät pieniä käsikirjoituksia ja harjoittelivat niiden pohjalta teatteriesityksiä sekä valmistivat naamareita ja muuta näytelmissä tarvittavaa rekvisiittaa. Muut leiriläiset saivat nauttia esityksistä leirin eri tilaisuuksissa.
Ystävyysleirin leirilehden toimituskuntana koko leiri
perjantai, lokakuu 1st, 2010Leirillä toimitettiin omaa leirilehteä, jossa lapset toimivat vuorollaan toimittajina. Heillä oli käytössään tietokone ja digikamera. Leirin aikana otettiin satoja kuvia ja tehtiin kymmeniä haastatteluja, kirjoitettiin tarinoita jne. Materiaalista koottiin yhteinen leirilehti.

