11.8.2010

Mun Vuoro! tarjoaa koulutusta järjestöjen tilaisuuksiin

Lasten mielipiteiden kuuleminen on monelle lasten kanssa toimivalle aikuiselle arkipäivää. On rikkaus ja vahvuus, että hanketta toteuttavissa järjestöissä lasten mielipidettä kuunnellaan monin eri tavoin. Lasten osallisuuden kehittämisen kannalta on kuitenkin erittäin tärkeää, että hyviksi koettuja menetelmiä ei pidetä vakan alla piilossa, vaan jaetaan eteenpäin muille lasten parissa työskenteleville. Arjessa tapahtuvan tiedonvaihdon lisäksi yksi hyvä keino jakaa menetelmiä on lähettää ne julkaistaviksi hankkeen Internet-sivuilla osoitteessa munvuoro.fi/palaute/.

Järjestöissä suunnitellaan parasta aikaa syksyn toimintaa ja näin syksyn kynnyksellä hanke haastaa järjes-töissä toimivia aikuisia antamaan lapsille yhä paremmat mahdollisuudet vaikuttaa, sekä ottamaan lasten mielipiteet huomioon myös kerhotoiminnan ulkopuolella. Tässä vaikeassa tehtävässä Mun Vuoro! tukee järjestöjä mm. tarjoamalla asiantuntevaa koulutusta ja Internet-pohjaisen vaikuttamiskanavan järjestöjen käyttöön. Syksyllä 2010 Mun Vuoro! keskittyy omien tilaisuuksien järjestämisen sijaan tukemaan aktiivisia järjestöjä lasten osallisuuden kehittämisessä.

Katso lisää hankkeen tarjoamista koulutuksista osoitteessa munvuoro.fi/koulutus.